Madeira on Atlantilla sijaitseva itsehallinnollinen saariryhmä. Käytännössä Madeirasta puhuttaessa tarkoitetaan saariryhmän samannimistä pääsaarta, vaikka Madeira koostuu seitsemästä tuliperäisestä saaresta. Madeiran suurimmat ja ainoat asutetut saaret ovat Madeira sekä Porto Santo. Muut hallinnolliseen alueeseen kuuluvat saaret ovat kolmen pienen saaren muodostavat Desertassaaret ja kaksi saarta käsittävät Selvagenssaaret.

Madeira on suosittu kohde eurooppalaisten keskuudessa ja saaren pääelinkeino onkin turismi. Madeiran henkeä salpaavat maisemat vuorten rinteiltä Atlantin valtamereen tuovat matkaajan mielen lähemmäs luontoa ja rauhoittavat kiireisimmätkin. Ostosmahdollisuudet ovat hyvin tarjolla Madeiralla ja shoppailu onnistuu niin katukojuissa kuin pikkuputiikeissa pääkatujen varrella. Madeira tarjoaa niin nuorille kuin ikääntyneimmille matkaajillekin tekemistä loman jokaiselle päivälle.

Madeiran saari tunnetaan erityisen hyvin kastelukanavistaan,  joita kutsutaan nimeltä levadat. Nämä nerokkaat kastelukanavat ohjaavat vuorten rinteille sataneen veden maanviljelijöiden käyttöön. Levadoiden historia ulottuu aina 1400 –luvulle asti ja nykyään Madeiralla on levadoita reilusti yli 2000 kilometrin pituudelta. Usein näiden katselukanavien vieressä kulkee pieni polku, joita pitkin matkailijat pääsevät vaeltamaan saaren jylhissä maisemissa.

Tunnettu vientituote ja suosittu tuliainen Madeiralta on madeiraviini. Tämä makeahko viini saa ainutlaatuisen makunsa, kun sitä kuumennetaan sen valmistuksen aikana. Tätä omaleimaista viiniä saa neljänä eri tyyppisenä eri ruokalajien kanssa tarjoiltavaksi.

Madeiran saarten virallinen kieli on portugali, mutta turismin myötä englannilla pärjää saarella hyvin. Saaren pääuskonto on katolisuus ja rahayksikkönä toimii euro.


Kommentit

Madeira — 8 kommenttia

  1. Madeira vei sydämeni jo ensimmäisellä kerralla ja sen jälkeen olenkin sinne uskollisesti palannut aina muutaman vuoden välein. Itse olen rakastunut saaren uskomattoman kauniiseen luontoon, ja jopa kaupunkialueilla on upeita puistoja ja puutarhoja. Hinnatkaan Madeiralla eivät mielestäni ainakaan suomalaista päätä huimaa, ja ruokailu on edullista etenkin pikkukaupungeissa ja kylissä, joissa myös laatu on aina parempaa. Pääkaupungin kauppahalli on turistioppaissa mainittu loistavana kohteena, mutta siellä tuotteet ovat mielestäni kyllä ylihinnoiteltuja eikä palvelukaan ole sitä madeiralaisen ystävällistä. Rauhallisuutensa puolesta lapsiperheillekin sopivalla Madeiralla pitää kuitenkin pikkuisten kanssa olla erityisen tarkkana, sillä jyrkkiä portaikkoja jne. on joka puolella.

  2. Madeira ei jyrkän maastonsa puoletsa ole ihan lapsiperheiden ihannekohteita ja lisäksi sitä vaivaa hiekkarantojen puute. Hiekkalinnoja pikkuiset eivät siis pääse rakentelemaan eikä rantaelämä senkään puolesta ole heidän mieleistään. Muistaakseni ainoa kunnon hiekkaranta oli noin 50 kilsan päässä Madeira-kaupungista sijaitseva Porto Santo. Aikuisille Madeiralla kuitenkin on ihan sopivasti katseltavaa ja koettavaa. Itse suosittelisin jokaista vierailemaan pohjoisosan Porto Moniz -kylän liepeillä olevilla luonnon omilla merivesialtailla, jotka tarjoavat silmäniloa vilvoittelun lomassa. Toinen loistava vaihtoehto vesileikkien osalla on sukeltaa Madeiran akvaarioon ja uiskennella siellä asuvien haiden ja muiden olioiden seassa.

  3. 90-luvulla vietin siellä monta pitkää talvilomaa , 6-7 vk kerrallaan. Sen jälkeen tein vielä yhden viikon matkan . Pidin kovasti ilmastosta tammi-helmikuussa.
    Nyt olen eläkkeellä ja ehkä vielä pääsen sinne taas matkustamaan. Con saudade.

  4. Madeiralla lomailevien perheiden tai ystäväporukoiden kannattaa mielestäni majoittua huoneistossa, niitä on yllättävän paljon saatavilla, eivätkä hinnatkaan huimaa. Viime vuonna asuin itse tuttujeni kanssa kuukauden päivät kivassa Fuchalin alueella sijaitsevassa Good Hope Apartmentsissa. Vaikka se on ihanan rauhallisella esikaupunkialueella, ei matkaa kaupungin keskustaan ole paljoa, ja taipaleen taittaa helpolla jopa jalkaisin, tosin bussivuorokin kulkee ihan vierestä. Huoneistohotelli on vastikään rempattu ja kauniissa puutarhassa on uima-allaskin. Oma keittiö mahdollistaa kokkaamisen paikan päällä, joten nekin rahat voi sitten kuluttaa johonkin muuhun.

  5. Värikäs kauppahalli, upea Monte ja vehrääkin vehreämpi kasvitieteellinen puutarha ovat kerrassaan mahtavia käyntikohteita. Monteen kannattaa ehdottomasti mennä Telefericolla eli kaapelihissillä, kunhan ei huimaa korkeuksissa. Noin 5 kilsan päässä Funchalista sijiatsee kiehtova Câmara de Lobosin pikkuinen kalastajakylä, josta saa vaikkapa kerrassaan huumaavaa ponchaa. Perille pääsee niin bussilla, taksilla kuin omilla jaloilla, jollei matkan pituus pelota. Samoin Machicon pikkukaupunki sopii kaupungeista pitäville.

  6. Kertoisiko joku viime aikoina Madeiralla lomaillut, onko siellä tosiaan hankala maksella kortilla, kuten joillain keskustelupalstoilla on annettu ymmärtää? Missä siis voi maksaa vain käteisellä ja missä kelpaa aina kortti, ja onko sen kortin oltava luottokortti vai käykö maksutilanteessa tavallinen debit-kortti? Itselläni ei luottokorttia ole, enkä todellakaan viitsisi sellaista vaan yhden lomareissun takia alkaa hankkimaankaan.

  7. Olin mieheni kanssa syyskuussa kiertämässä Madeiraa viikon ajan. Vuokrasimme alle auton, jotta saimme matkustella ihan rauhassa ja nauttia ihanista yksityisrannoista, joille ei bussilla esimerkiksi päässyt. Harrastamme molemmat valokuvausta, ja Madeiran useat maisemat olivat kuin unelma! Pääkaupungissa seikkaillessamme jouduimme tosin pitkäkyntisen uhriksi, joka sai vietyä lompakkoni kassista aivan huomaamatta, vaikka koetan aina olla mahdollisimman varovainen. Onneksi olin jättänyt tärkeät paperit hotellin tallelokeroon ja kuskina toimineen miehen ajokorttia jne. ei hänen lompakostaan viety. Madeiralla kannattaa muistaa maistella madeira-viiniä, joka omaa aivan ainutlaatuisen arominsa. Matka oli kaiken kaikkiaan niin onnistunut, että suunnittelemme saarelle jo uutta matkaa huhtikuun loppupuolelle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>