Hyödyllistä tietoa Samokselle ja muuallekin Kreikkaan matkustavalle.

Samos on Kreikan kahdeksanneksi suurin saari ja on yksi maan suosituimmista lomakohteista. Se sijaistee aivan Turkin rannikon tuntumassa. Rantalomakohteen lisäksi Samos tarjoaa matkailijoille aimo annoksen historiaa ja perinteistä kreikkalaista kulttuuria.

Saaren historia on pitkä, aivan kuten monien muiden Kreikan saarten. Sanotaan, että saarella asuivat aikoinaan eläinsaduistaan tunnettu Aisopos, matemaatikko Pythagoras ja tähtitieteilijä Aristarkhos.

Saaren pääkaupungin Samoksen lisäksi tunnetuimmat kohteet lienevät Pythagorion, Kokkari ja Votsalakia. Vilkkaimmaksi kohteeksi on aikojen saatossa muodostunut saaren etelärannikon Pythagorion. Täällä sijaistee myös saaren yksi tunnetuimmista nähtävyyksistä, Eupalinioksen tunneli. Kaupungin läheisyydestä löytyvät myös Hera –jumalattaren temppelin rauniot.

Kokkari on tunnelmaltaan rento ja kodikas. Täällä eletään aitoa kreikkalaista kyläelämää upeissa maisemissa. Tänne tultuaan tuntee tulevansa perinteiseen kreikkalaiseen arkeen.  Votsalakia on luontoa ja rauhaa rakastavan ehdoton käyntikohde. Pieni herttainen kylä muutamine tavernoineen ja pikkukauppoineen on oiva kohde niille, jotka etsivät todellista rentoutumista ja hiljaisuutta.

Samoksen ehdoton valttikortti on siis sen upeat rannat. Päivä pienessä lahdenpoukamassa valkoisen hiekan ja turkoosin meriveden ympäröimänä eivät ole ollenkaan huono vaihtoehto, jos mielii saada rantalomastaan kaiken irti. Lounaan voi nauttia yhdessä saaren monista ravintoloista, joissa valmistetaan herkullisia perinteisiä kreikkalaisia ruokia. Saaren erityisiä herkkuja ovat paikalliset sitrushedelmät, hunaja, mantelit sekä tietysti viini.

Keväisin Samoksen luonto on parhaimmillaan ja erityisen suositeltavaa on kiertää saarta patikoiden tai maastopyörällä. Upeat maisemat Välimerelle ja kukkaan juuri puhjenneet unikot ja villiorkideat ovat huikea näky kokeneemmallekin matkaajalle.