Rethymnon

Kreetan matkaajien suosikkikohteisiin lukeutuva Rethymnon tarjoaa ihastuttavan yhdistelmän rantalomaa ja kulttuuria. Kreetan pienimmän läänin ja sen samannimisen pääkaupungin ei tarvitse kadehtia naapureidensa historiallista kirjoa eikä upeita hiekkarantoja. Vuoristoisen ilmeen omaavasta Rethymnonista löytyy kauniita ja puhtaita rantoja, keskiaikaisia linnoituksia, mahtavaa vuoristomaisemaa ja salaperäisiä luolia.

Rethymnon on viehättävä pikkukaupunki, jolla on vain reilut 30 000 asukasta. Silti se on minolaisten saaren kolmanneksi suurin kaupunki heti Iraklionin ja Hanian jälkeen. Rethymnon levittäytyy rannan pituisesti Kreetan pohjoisosasta hieman länteen. Aivan kaupungin keskustan tuntumasta alkaa kilometrien mittainen kullansävyinen hietikko, jonka rantabulevardin varrelle keskittyvät sen lukemattomat hotellit ja ravintolat. Rethymnonin valttina on sen pieni koko, eli kävellen tutustut siihen parhaiten.

Rethymnonin vanhakaupunki on lähinnä venetsialaisten keskiajalla rakentamaa, johon saaren myöhemmin valloittaneet turkkilaiset ovat lisänneet omat siveltimenvetonsa, samoin kuin paikalliset tietysti. Sataman lumoava Fortezza-linnoitus kohosi aikoinaan Rethymnonin suojaksi, ja on tänään yksi kaupungin suosituimmista nähtävyyksistä. Sen ympäristöstä löytyvät myös suosituimmat tavernat ja kahvilat, vaikkakin pari kujaa sisämaahan päin voit nauttia ateriasi ja virvokkeesi edullisemmin. Vanhankaupungin ihastuttavat pienet putiikit suorastaan houkuttelevat ostamaan perinteisiä käsitöitä, Kreetan luonnon tuotteita ja tulista tsikoudiaa (rakia).

Vaikka Rethymnonista puuttuvat vaikuttavat minolaisrauniot, on sillä kuitenkin kiinnostavia museoita, joista mainittakoon pääkaupungin arkeologinen museo, sekä historian ja kansanperinteen museo, ja kunnan taidemuseo. Niiden suojissa tutustut niin maalaiselämän arkeen, minolaisen kauden esineistöön muualta saarelta, kauniisiin lasitöihin ja viime vuosisadalta alkaen luotuihin taideteoksiin.

Pääkaupungin ulkopuolinen Rethymnon tarjoaa seikkailumieltä omaaville ainutlaatuisen tilaisuuden tutustua aitoon Hopeakaupunkiin, uneliaisiin vuoristokyliin, soliin ja rotkoihin sekä niissä piileviin luoliin. Alueen kuuluisin luola on Psiloritis-vuoren Sfentoni, joka houkuttelee vieraita kaikkialta Kreetalta. Luolan tippukivien seassa tunnet astuvasi historian syvyyksiin, ja etenkin lapset tulevat nauttimaan 270 metriä pitkän näköalareitin kulkemisesta.

Hopeakaupunki Argiroupoli tunnettiin jo yli 2 000 vuotta sitten hopeaesiintymistään, ja sen alueella pääset ihailemaan vuolaana virtaavia lähteitä ja jokia, vilvoittelemaan suurten puiden varjoissa tai tutustumaan saarelaisten keskuudessa legendaariseen Pente Parthenonin (Viiden Neitsyen) -kirkkoon, ja muinaiseen hautausmaahan.

Myös Armenin minolaisen aikakauden haudoilla kannattaa vierailla, sillä ne sijaitsevat vain 9 kilometriä Rethymnoksesta etelään. Alueen sadat haudat on louhittu kallioon ja osaan niistä pääsee vierailemaan. Niistä löytyneet taidokkaasti koristellut savisarkofagit, pienoisveistokset ja työkalut koristavat tänään saaren museoita.

Rethymnonin keskeinen sijainti tekee siitä rauhallisen lomakohteen lisäksi erinomaisen tukikohdan muualle Kreetalle suuntautuville retkille. Saarella välimatkan ovat suhteellisen lyhyitä, ja bussiliikenne hyvin järjestettyä ja vilkasta, joten muille nähtävyyksille on helppoa päästä.

 


Kommentit

Rethymnon — 1 kommentti

  1. Rethymoninissa on myös loistavat shoppailumahdollisuudet, vaikka pienestä kaupungista onkin tosiaan kyse. Kaikki löytyy muutaman kadun varrelta, mutta päiviä saa helposti uppoamaan useita.

    Täältä muuten löytyy Kreetan viime vuoden paras tatointistudio, tiedoksi teille muille erikoisuuksia etsiville matkaajille…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>