Lassithi

Euroopan eteläisimmän saaren, Kreetan, itäosasta muodostuva Lassithin prefektuuri on varsinainen maaosamme mestari. Sen alueella nimittäin sijaitsee myös Euroopan eteläisin kaupunki, Ierapetra, ja se on tilastollisesti Euroopan aurinkoista aluetta. Kun niihin vielä lisätään uskomattoman kauniit maisemat ja kirkkaansinisenä kimalteleva merenranta, ei olekaan ihme, että Lassithi on äärimmäisen suosittu.

Pienellä Lassithilla on vain 54 000 asukasta, mutta kesäkuukausien aikana luku moninkertaistuu. Suomalaistenkin sydäntä lähellä ovat sen hämmästyttävän kauniit Agios Nikolaos ja Elounda, jotka sijaitsevat kimmeltävän Mirabello-lahden rannalla.

Agios Nikolaos tarjoaa ihanteellisen perhekohteen, sillä sen pienen koon ansiosta aivan kaikki on kävelyetäisyydellä. Kuuluisimmat rannat, Ammos, Ammoudi ja EOT-ranta ovat muutaman minuutin tassuttelun päässä. Kaupungin sydän on sen suomalaisittain pikkuruinen mutta sitäkin viehättävämpi Voulismeni-järvi, joka on nykyään kanavalla yhteydessä läheiseen mereen. Sen ympärille keskittyvät lukemattomat kahvilat, baarit, ravintolat ja pikkuputiikit. Järvi on asukkaiden kertoman mukaan pohjaton, ja sen syvyyksissä piilee saksalaisten sinne toisen maailmansodan loppuvaiheessa upottamia aarteita. Kesäiltoina Agios Nikolaoksessa järjestetään usein mitä erilaisimpia kulttuuritapahtumia, taivasalla tietenkin. Kaupungin ylpeyksiin lukeutuu myös Kreetan toiseksi loistavin arkeologinen museo, ja näköalajuna, jolla pääset tutustumaan kaupunkiin ja sen lähikyliin. Agios Nikolaoksesta löytyvät Lassithin runsaimmat ostos- ja ruokailumahdollisuudet.

Agios Nikolaoksesta 10 kilometriä pohjoiseen sijaitseva Elounda on Kreetan ehdoton luksuskohde, jossa vilisee maailman rikkaita ja vaikutusvaltaisia. Pienestä kalastajakylästä ja reppureissaajien rantakohteesta kasvoi parissakymmenessä vuodessa ylellisten viiden tähden hotellien pieni ja tunnelmallinen lomakaupunki. Elounda sijaitsee suojaisan Mirabello-lahden suojissa, ja sen vesiä kehutaan Kreetan sinisimmiksi ja lämpöisimmäksi. Eloundan sydän on sen ihastuttava tori, jonka laidalla voit nauttia niin päiväkahvisi kuin romanttisen illallisen. Parasta aikaa Eloundassa lomailulle on loppukevät tai alkusyksy, jolloin sen ihanalle rannalle mahtuu ottamaan aurinkoa. Eloundassa sijaitsee yksi koko maailman ylellisimmistä kylpylähotelleista, Porto Elounda Golf & Spa Resort, jolla on oma golfkenttäkin.

Sekä Agios Nikolaoksesta että Eloundasta on lyhyt venematka niiden edustalla sijaitsevalle Spinalongan saarelle, joka tunnetaan myös spitaalisten saarena. Spinalongan vanha linnoitus on venetsialaisten keskiajalla rakentama ja suosittu vierailukohde tänäänkin. Lisäksi Spinalongaa käytettiin 1900-luvun alkupuoliskolla Kreikan spitaalisten siirtolana, ja siellä kuolleiden potilaiden sanotaan edelleen kummittelevan saaren kamaralla. Matkalle ilman paluuta leprapotilaat lähtivät Eloundan satamasta.

Edellisiä tuntemattomampia Lassithin aarteita ovat Ierapetra, Mirtos ja Sitia. Niistä Libyanmerta katsova Ierapetra on Kreikan vähäsateisin, Euroopan aurinkoisin, ja samalla Lassithin suurin kaupunki. Noin 15 kilometrin päässä sijaitseva Mirtos on vain 600 asukkaan viehättävä kylä, jolla on sekä loistava ranta että pitkä ja rikas historia. Kreetan pohjoisrannalla lepäävä Sitia puolestaan tarjoaa rauhalliset ja perinteiset kreetalaiset lomapuitteet.

Lassithi on tunnettu myös 250 hehtaarin kokoisesta Vain palmumetsästä, joka oli Kreikassa ainoa lajiaan. Vuonna 2010 metsä kuitenkin paloi lähes poroksi suuressa maastopalossa. Jo antiikin vuosilta peräisin olevan palmumetsän edustalla on unelmankaunis kilometrien pituinen hiekkaranta, jonne matkataan kaukaakin.


Kommentit

Lassithi — Ei kommentteja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>