KIOTO

Kioto kaupunkina

Vaikka Kiotossa asuu yli miljoona ihmistä, se ei silti ole Japanin mittakaavassa erityisen suuri kaupunki. Kioton tunnelma onkin esimerkiksi Tokioon verrattuna varsin tyyni ja rauhallinen. Tiesitkö, että Kioto on itseasiassa Japanin entinen pääkaupunki? Kiotosta mielenkiintoisen tekeekin juuri sen hyvin säilynyt historiallisuus. Suurin osa rakennuksista, temppeleistä ja monumenteista on edelleen samalla paikalla, kuin satoja vuosia sitten. Kiotoa onkin pyritty suojelemaan hartaasti ja kaupungissa sijaitsee jopa 17 Unescon maailmanperintökohdetta! Suojelusta kertoo jotain jo sekin, ettei kaupunkiin saa rakentaa pilvenpiirtäjiä ollenkaan. Toki Kiotossa voi kokea myös ripauksen modernia Japania hulppeine ostoskeskuksineen ja taloineen. Kioto sopii vierailtavaksi mihin vuoden aikaan tahansa, mutta loistavimmillaan se on keväisin ja syksyisin. Etenkin kevään kirsikka-aika täyttää hotellit ja muut majapaikat pullolleen turisteja. Myös syksy on loistavan väriloistonsa ansiosta varsin korkea sesonkista aikaa.

Kioton suurimmat festivaalit

Aoi Matsuri-festivaali

Vuosittain 15. toukokuu järjestettävä festivaali, joka tunnetaan myös nimellä Kamon Festival. Festivaalin syntyperä ulottuu Heian-kaudelle (n. 1400-luku), jolloin viljasatojen kypsynnässä oli ongelmia. Kioto joutui noihin aikoihin lukuisten myrskyjen uhriksi. Festivaali on ikään kuin perinne, jonka tarkoituksena on muistella kyseistä aikaa kaupungissa. Aoi Matsurin keskittyy Kamigamon ja Shimogamon pyhättöihin. Vuosittain juhlan aikaan kaupungin valtaa varsin näyttävä kulkue, joka kiertää läpi kaupungin samalla suorittaen pyhätöissä asiaan kuuluvia rituaaleja.

 

Gion Matsuri-festivaali

Vuosittainen, koko heinäkuun kestävä festivaali. Kuukauden juhla huipentuu Yama-boko junko- paraatiin 17. heinäkuuta. Pääparaatia edeltää kolme pienempää paraatia, jotka sijoittuvat pääparaatia edeltäville öille. Muut paraatit ovat nimeltään Yoiyama, Yoiyoiyama ja Yoiyoiyoiyama. Gion Matsuri-festivaalin aikaan Kioton kadut täyttyvät ruokakojuista, jotka tarjoilevat paikallisia erikoisuuksia. Heinäkuussa voit törmätä myös useisiin yukatoihin pukeutuneisiin tyttöihin, jotka kantavat ylpeydellä perinteisiä kukkaroitaan ja vihkoja. Festivaalin synty ulottuu vuoteen 869, jolloin juhla järjestettiin alun perin puhdistautumisrituaalin merkeissä. Noihin aikoihin Kiotossa kärsittiin lukuisista kulkutaudeista, joiden ajateltiin olevan kamin Gozu tennon aiheuttamaa.

 

Jidai Matsuri-festivaali

122- vuotias Jidai-Matsuri festivaali järjestetään vuosittain 22. lokakuuta. Festivaali täydentää kaupungin kolmen suuren festivaalin kirjoa. Festivaalin tarkoituksena on ottaa kaiken ikäiset mukaan juhlintoihin ja elävöittää kaupungin historiaa. Jidai-Matsuri alkaa jo varhain aamusta, jolloin paikalliset voivat osoittaa kunnioitustaan Kioton keisarillisella palatsilla. Juhlinnat jatkuvat viiden tunnin ja kahden kilometrin pukukulkueella. Kulkue on täynnä vanhaa japania aina samuraista, sotilaisiin ja klassisisiin japanilaisiin naisiin. Kulkueen lopussa on musiikkia soittava bändi. Kulkue päättyy Heian Shrineen.

Kioton kohteita

Arashiyama 

Arashiyama tunnetaan toiseksi tärkeimpänä turistikohteena Kioton alueella. Alue on pullollaan toinen toistaan hienompia temppeleitä ja pyhäkköjä. Alueen suurin vetonaula lienee silti maailmankuulu Arashiyaman bambumetsä. Arashiyama sijaitsee kohtuullisen matkan päässä Kioton keskustasta. Matka alueelle taittuu niin junalla, bussilla, pyörällä kuin taksillakin. Keskustasta Arashiyamaan on noin reilu 30 minuutin matka. Alue on ehdottomasti kokemisen arvoinen, vaikkakin itse pääkatu on usein turistien tukkima!

 

Higashiyama 

Higashiyaman on yksi parhaiten säilyneistä Kioton historiallisista alueista. Suuntaa siis tänne, jos haluat kokea Kioton sen vanhanaikaisessa viehättävyydessään! Alue on täynnä kapeita kujia, kauniita puurakennuksia ja perinteisiä japanilaisia kauppoja. Higashiyamassa pääset todella kokemaan palan vanhaa Japania. Alue on loistava etenkin paikallisten erikoisuuksien ostoon; alueella on runsas määrä vanhoja kauppiaita, jotka myyvät esimerkiksi vanhaa keramiikkaa, makeisia, suolakurkkuja, käsitöitä sekä muita matkamuistoja.

 

Keisarillinen palatsi 

Kioton keisarillinen palatsi (tunnetaan myös nimellä Gosho) on keisarin virallinen asuinpaikka Kiotossa. Palatsi on varsin vaikuttava ja se on rakennettu klassiseen japanilaiseen arkkitehtuuriin pohjautuen. Palatsi pitää sisällään valtavan, vehreän puiston upeine palatsirakennuksineen. Paikka on oiva tapa vetää hieman happea keskustan vilinästä ja aistia aitoa japanilaista historiaa. Vaikka Kioto ei kannakaan pääkaupungin virkaa enää tänä päivänä, uusi keisari kruunataan silti aina Kioton keisarillisessa palatsissa. Ennen palatsiin astumista tulee turistin anoa sisäänpääsylupaa. Lupa on enemmänkin muodollisuus, eikä vierailu ajankohtaa tarvitse usein odotella muutamaa päivää enempää. Paikallisille ovet palatsiin eivät suinkaan avaudu niin helposti; pahimmillaan vierailua voi joutua odottamaan jopa kuukausia.

 

Nijo-linna 

Nijo-linna on pinta-alaltaan valtava. Se kätkee sisälleen kaksi linnoituskehää, Ninomaru-palatsin ja osan Honmaru-palatsista. Lisäksi alueelta löytyy lukuisia lisärakennuksia ja useita puutarhoja. Paikan läpikäymiseen vaaditaan siis rutkasti aikaa ja jalkavoimia! Linnan historia ulottuu vuoteen 1601, jolloin Tokugawa-shogunaatin perustaja määräsi lääninherrat rakentamaan linnan. Linna on yksi Unescon maailmanperintökohteista ja osa Kioton historiallisten monumenttien muodostamaa kokonaisuutta. Tämä on ehdottomasti yksi Kioton must- vierailupaikkoja. Keväisin linnan lukuisat puutarhat puhkeavat kukkaansa ja tuovat alueelle vielä lisäripauksen taianomaista tunnelmaa.

 

Geishakulttuuri

Kukapa ei olisi nähnyt kuvaa noista koristeellisiin kimonoihin pukeutuneista, valkokasvoisista naisista? Kioto on Japanin geishakulttuurin todellinen kehto. Se on oikeastaan ainoa paikka, jossa kulttuuria harrastetaan vielä tänä päivänäkin vahvasti. Geishaperinne on mitä todennäköisimmin saanut alkunsa Kiinan ja Korean viihdyttäjänaisista. Alkujaan geishat olivat miehiä ja vasta 1700- luvun jälkeen kulttuurista alkoi tulla enemmän naispainotteista. Geishat olivat ikään kuin monitaitoisia naisia, jotka viihdyttivät asiakkaitaan ja toivat juhliin mukanaan hienoista estetiikkaa. Geishat olivat mm. perehtyneet musiikkiin, teatteriin ja runouteen, joita kaikkia he myös hyödynsivät työssään. Geishoja ei kuitenkaan tule sekoittaa prostituoituihin, sillä he eivät koskaan toteuttaneet asiakkailleen seksuaalisia palveluksia. Geishat olivat varsin hyvin koulutettuja naisia, jotka välttyivät maassaan myös veronmaksulta.