Caprin saari

Caprin pieni italialainen saari sijaitsee noin viiden kilometrin päässä Napolin rantaviivasta. Sinne voi matkustaa arviolta 40 minuutissa kantosiipialuksella Ischian tai Forion satamista. Caprille pääsee halutessaan myös lautalla melko edullisesti noin 14-16 euron hintaan Napolista, Amalfista, Positanosta ja Sorrentosta. Itse saarella liikkuminen käy kuntoilusta, sillä Caprilla portaita ja kapeita kivisiä rappukäytäviä on kaikkialla. Satamasta kaupunkiin voi matkustaa kuitenkin kätevämminkin funicolarella, eli eräänlaisella vuoristoraitiovaunulla. Tämän kulkuneuvon käyttäminen ei ole erityisen halpaa, mutta hintataso on Caprilla muutenkin melko kallis. Saaren joukkoliikenteen busseilla pääsee kuitenkin lähes mihin vain, ja kuuden euron päivälippuineen ne ovat melko edullinen liikkumisvaihtoehto.

Caprin saarella ehdoton nähtävyys on Grotta Azzurra eli sininen luola. Luonnon muovaaman Grotta Azzurran suuaukon korkeus merenpinnasta on vain 1,3 metriä. Aukosta paistava auringonvalo saa luolan veden näyttämään kirkkaansiniseltä, mistä luola onkin saanut nimensä. Matka Grotta Azzurraan maksaa noin yhdeksän euroa, ja sisäänkäynti itse luolaan arviolta kolmetoista euroa. Lisäksi veneenkuljettajalle on tapana maksaa pieni tippi. Luolissa voi halutessaan myös uida, mutta mukaan kannattaa ottaa joku paikallinen, sillä luolaan uiminen voi veden ajoittaisen nousun takia olla vaarallista.

Matkailijan kannattaa varata aikaa myös vierailemiseen Villa San Michelessä, jonka puutarhoista on upea näkymä saarelle ja Vesuviukselle. San Micheleen noustaan muinaisten kreikkalaisten rakentamia korkeita ja jyrkkiä portaita, jotka mitä luultavimmin eivät sovi korkeanpaikankammoiselle reissaajalle. Anacaprin alueella sijaitsee myös San Michele Arcangelon barokkityylinen kirkko. Kirkko itsessään on kaunis, mutta erityisen siitä tekee upea mosaiikkilattia, joka esittää Aatamin ja Eevan karkottamista paratiisista. Kirkossa kävellään seinien viertä lankuilla. Yksinkertaisia iloja rakastava matkailija voi matkustaa Napolista seitsemän maissa aamulla lautalla kohti Capria, jolloin aurinko nousee vuorten ylle. Silloin taivas muuttuu tummanvioletista vaaleanpunaiseksi, oranssiksi ja lopulta kultaisensävyiseksi. Näky on mitä upein ja varmasti aikaisen aamuherätyksen arvoinen.

Caprilla voi halutessaan tehdä paljon kaikenlaista tai käyttää aikansa lekottelemalla tekemättä mitään erikoista. Caprin keskusaukion neljä pikkukahvilaa ovat kaikki vierailemisen arvoisia iltaisin, jolloin esimerkiksi paikallisia julkkiksia voi tavata nauttimassa drinkkejä niiden terasseilla. Katuja reunustavat merkkiliikkeet tarjoavat myös varmasti mielekästä ajankulua shoppailusta pitäville. Caprin luontopolkuja pitkin pääsee ihastelemaan kauniita näköaloja, jotka valtaosa turisteista näkee vain laivareissuilta käsin. Helposti väsyvän kannattaa kuitenkin harkita luontopolkureissuja tarkoin, sillä niihin kuuluu usein paljon korkeiden portaiden kiipeämistä. Pienellä saarella eksyminen on vaikeaa, mutta halutessaan sataman infopisteestä voi ostaa kartan, johon kaikki polut on merkitty selkeästi. Liikunnallisen lomailijan kannattaa pakata mukaan hyvät kengät, sillä Caprin saari sopiikin loistavasti patikointiin. Caprilla patikoidessa kannattaa kuitenkin varoa kaktuksia, ampiaisia ja muita ötököitä sekä jyrkkiä mäkiä ja kielekkeitä. Lisäksi paikallisilla on usein isoja koiria, jotka saattavat joskus juosta vapaina, eivätkä juuri arvosta turisteja. Muutoin Caprilla patikoiminen on melko turvallista. Saarella voi myös vaikkapa vuokrata viiden hengen moottoriveneen kahdeksi tunniksi noin 80 euron hintaan.

Caprin keskustan ravintolat ovat melko kalliita. Caprilla kannattaakin käydä ruokakaupassa ostamassa hyvät ainekset ja valmistaa eväänsä itse. Caprin sataman kahvilat eivät ole juurikaan edullisempia, sillä pieni juomatölkki voi maksaa jopa viisi euroa. Mikäli ulkona haluaa kuitenkin syödä, on Anacaprissa sijaitseva Bar Columbus loistava vaihtoehto. Ravintolan yläkerrasta on mukava ihailla Caprin upeita maisemia viinistä ja maukkaasta ruoasta nauttiessa. Caprin keskusaukion ravintoloista kannattaa kokeilla Donna Rachelea, joka ei saaren hintatason mukaisesti ole halpa, mutta ravintolan ruoat ovat silti varmasti hintansa arvoisia. Aukion juomakojuista voi kuumalla säällä ostaa myös herkullisia ja vilvoittavia puna-appelsiinismoothieita.

 


Kommentit

Capri — 2 kommenttia

  1. Tuli juttua lueskellessa mieleen, miksi hieman polven alle ulottuvia shortseja kutsutaan kapreiksi? Onko ne esimerkiksi caprilaisten perinteinen asuste tms.?

  2. Oikein arvasit! Kaprit ovat saaneet nimensä kauniista Caprin saaresta. Niiden suunnittelija oli Sonja de Lennart, joka esitteli pitkät shortsinsa yleisölle jo 1940-luvun lopulla. Parin seuraavan vuosikymmenen aikana niistä tuli kova hitti juuri Caprilla, kiitos etenkin ikimuistettavan näyttelijän, Grace Kellyn, joka oli ensimmäisiä niihin rakastuneita ja kyseisellä saarella niissä loikkineita julkkiksia. Eihän sittemmin ruhtinattareksi nousseen kuuluisuuden makua voinut kukaan asettaa kyseenalaiseksi?!

Vastaa käyttäjälle Onko caprit Caprilta? Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>