Korsika on Ranskalle kuuluva Välimeren saari, joka sijaitsee Sardinian pohjoispuolella. Saaren värikäs historia ja hyvä sijainti tekevät siitä mielenkiintoisen ja käymisen arvoisen lomakohteen. Upeat maisemat, pitkät hiekkarannat ja tunnelmalliset pikkukylät tarjoavat jokaiselle matkailijalle elämyksiä, joita et muualta löydä. Korsika tunnetaan myös Napoleonin syntymäpaikkana. Saarta on kuvattu vuoristoksi meren keskellä sen kallioisesta rakenteesta johtuen. Saaren keskellä kohoavien vuorten huipuilla lumi säilyy pitkälle kesäkuuhun.

Luonto Korsikalla on muutenkin erittäin monimuotoista. Välimeren kirkas vesi houkuttelee uimaan suojaisiin poukamiin saaren länsirannalla tai loikoilemaan itärannan pitkillä ja puhtailla hiekkarannoilla. Upeat kalliomaisemat tarjoavat valokuvauksesta kiinnostuneille lähes rajattoman määrän mielenkiintoisia kuvauskohteita. Lintulajejakin saarella tavataan monia. Korsikalla on rantaviivaa noin tuhat kilometriä, joten ranta on lähellä, olitpa missäpäin saarta hyvänsä. Saaren lukuisilta rannoilta löytyy aktiviteettejä aivan joka lähtöön. Esimerkiksi sukellusta harrastavalle saari on todellinen aarreaitta. Kauniit ja puhtaat rannat ovat oivia paikkoja myös rentoutumiseen ja auringonpalvontaan.

Korsikan kaupungit eivät ole väkiluvultaan suuria, mutta niissä on silti paljon nähtävää ja koettavaa.

Ajaccio on yksi saaren suurimmista kaupungeista, ja sieltä on lähtöisin saaren kenties tunnetuin asukas kautta aikojen, Napoleon Bonaparte. Lukuisat patsaat ja muistolaatat eivät päästä kaupungissa kävijää unohtamaan tätä. Ajacciossa on paljon nähtävää niin rantojen kuin kulttuurinkin ystäville.

Calvin kaupungissa on tarjolla herkkuja sekä ruuan- että kulttuurinnälkäisille. Rantaravintoloiden huikeat maisemat ja maukkaat kalaruoat tyydyttävät vaativimmankin asiakkaan, tosin hintataso näissä on korkeampi kuin kauempana rannasta sijaitsevissa ravintoloissa. Jazz-konsertteja ja taidenäyttelyitä on myös runsaasti tarjolla.

Bastia sijaitsee saaren pohjoisrannikolla. Tässä barokkityylisessä kaupungissa on mahdollista tutustua muun muassa saaren suurimpaan kirkkoon. Kaupunki on perustettu jo vuonna 1372, ja pitkä historia näkyy katukuvassa lukuisina vanhoina ja koristeellisina rakennuksina.

Korsikan yöelämä on rauhallisempaa kuin monilla muilla Välimeren saarilla. Ravintolat ovat suurimmaksi osaksi ruokaravintoloita, mutta toki jokunen yökerhokin löytyy. Ruokakulttuuri saarella on vahvaa, ja ruoka on paikallisille todellinen sydämen asia. Korsikalainen keittiökulttuuri yhdistää Italian ja Ranskan kulinaristiset nautinnot luoden kuitenkin makunautintoihin selkeästi oman paikallissävyn. Myös viinien ystäville saari tarjoaa löytöjä. Maustetut hunajat ja monenlaiset juustot ovat myös maistamisen arvoisia paikallisia herkkuja. Ulkona syödessä hintataso vaihtelee ravintolan sijainnista ja tyylistä riippuen, mutta yleisesti kalaruuat ovat hieman muita ruokia kalliimpia.

Paikallisista tuotteista kiinnostuneiden kannattaa tutustua erilaisiin käsitöihin, joita kaupungeissa on kattavasti tarjolla. Keramiikka, veitset ja lasiesineet ovat hyviä esimerkkejä Korsikan perinteisistä, käsin tehdyistä matkamuistoista, jotka on yleensä valmistettu taidokkaasti ja vanhaa kunnioittaen.

Musiikkifestivaaleja on myös tarjolla moneen makuun. Calvissa järjestetään kesäkuussa Jazzfestivaalit, joilla esiintyy ympäri maailman tunnettuja genren huippunimiä. Samassa kaupungissa järjestetään heinäkuussa Calvi On The Rocks -festivaali, joka puolestaan keskittyy enemmän nuorisolle suunnattuun ohjelmatarjontaan. Myös paikallista musiikkitarjontaa löytyy saarelta paljon.

Monet matkailijat valitsevat saarella kulkuvälineeksi oman auton. Päätiet ovat yleisesti ottaen hyvässä kunnossa ja leveitä, mutta pienemmät vuoristotiet saattavat kaventua ja mutkitella melkoisesti. Autonvuokrausta löytyy saarelta runsaasti. Busseja saarelta löytyy myös, mutta linjat kulkevat melko harvakseltaan. Junamatka saarella tarjoaa kokemuksia, joita ei muualta löydy! ”U trinighella”, pieni juna, liikennöi Ajacciosta Bastiaan vuorten lomassa, ja maisemat reitillä ovat sanoinkuvaamattoman upeat.

Leuto ja mukava sää hellii niin keskikesän auringonpalvojaa kuin kylissä viihtyvää matkaajaakin. Välimeren ilmasto on kuumimmillaan kesällä ja kosteimmillaan talvella. Säävaihtelut saaren suurista korkeuseroista johtuen kannattaa kuitenkin ottaa pukeutumisessa huomioon. Vuorilla on viileämpää kuin merenpinnan tasolla.  Matkaa saarelle on Ranskan rannikolta kolmisensataa kilometriä.


Kommentit

Korsika — 5 kommenttia

  1. Enpä olekaan tullut ajatelleeksi Korsikaa rantaloman kohteeksi, eivätkä edes itse matkatoimistotkaan kuuluta asiasta erityisemmin. Korsikasta tiesinkin vain sen, että pieni mutta pippurinen Napoleon oli sieltä kotoisin. Sehän kuitenkin kuulostaa ihastuttavalta aurinkoloman kohteelta, jossa ei varmaan ole aivan yhtä tungosta kuin esimerkiksi Kreikan saarilla. Mutta mitenkäs Korsikan hintataso, onko saari tarkoitettu lähinnä vaan varakkaammille lomailijoille, vai pärjääkö siellä vaatimattomallakin lomakassalla?

  2. Koska Korsika kuuluu Ranskalle, ovat hinnatkin sen mukaiset, eli niitä muiden Välimeren sasrten edullisia hintoja on sieltä turha etsiä. Korsikalla eletään EU:n keskitason mukaan, kuten muuallakin Ranskassa. Ruokatavaroiden hinnat voivat jopa suomalaisittainkin vaikuttaa suhteellisen korkeilta, samoin ulkona syöminen on suht samoissa hinnoissa, viiniä kannattaa tilata irtona, sillä pullotettu maksaa monessa ravintolassa maltaita. Ihan pienellä matkakassalla Korsikalla ei siis missään nimessä pärjää, silloin on mentavä jonnekin Turkin puolelle tai Kreikan saarille.

  3. Korsikasta vielä sen verran, ettei sieltä todellakaan kannata etsiskellä railakasta yöelämää. Saari soveltuu hyvin rauhallisia puitteita kaipaaville, jotka haluavat nukkua yönsä rauhassa eikä bailaaminen ole heille tärkeää. Ruokailun merkeissä saa kuitenkin illan kulumaan mukavasti paikallisten makujen ja viinien seurassa. Ne rajut juhlinnat voi sitten tehdä seuraavalla lomalla.

  4. Tuossa mainittiin jo Ajacciossa olevat Napoleon in patsaat ja muistolaatat, mutta onko siellä varsinaista Napoleonin museota missään? Useinhan kuuluisten ihmisten kotikaupungit muuttavat esimerkiksi kyseisen henkilön synnyinkodin tai asuintalon myöhemmin museoksi, kait ne Korsikalla ovat keksineet tehdä samoin?

  5. Korsikalla on toki Napoleonille omistettu museo, joka tunnetaan nimellä La Maison Bonaparte. Se löytyy Ajaccion Rue Saint-Charles -kadulta. Talo on kuulunut Napoleonin perheelle, siellä hän myös syntyi. Monta Bonaparten sukupolvea on asunut siellä, vaikka perhe välissä pakenikin Korsikalta. Talo on toiminut museona vuodesta 1967 ja tarjoaa mielenkiintoista katseltavaa historiasta ja miehestä itsestään kiinnostuneille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>