Havaijin parhaat nähtävyydet

Jokainen iki-ihanalle Havaijille saapuva tehnee tuttavuutta eksoottisten paratiisisaarten erikoisen luonnon kanssa, mutta eritoten suosittelen suuntaamaan matkan alla oleville nähtävyyksille. Ne tarjoavat uskomattomia maisemia ja elämyksiä, joita on sanoin mahdoton kuvata. Luonnon lisäksi myös ihmisen aikaansaannoksia löytyy ihmeteltäviksesi.

Haleakalan kansallispuisto, Maui-saarella, ulottuu aina samannimisen mahtavan tulivuoren huipulta meren rannalle. Tulivuoren rinteillä pääset ihailemaan kuumaiseman lävitse virtaavia laavajokia sekä lukemattomia uhanalaisia eläin- ja kasvilajeja. Haleakala tunnetaan eritoten yli 2 kilometrin korkeudella viihtyvästä hopeanhohtoisesta miekkamaisista lehdistään erottuvasta Argyroxiphium sandwicense macrocephalumista. Huipulla saattaa olla erittäin kylmää, joten varaa jotakin lämmintä mukaasi.

Havaijin tulivuoripuisto (Hawaii Volcanoes National Park) löytyy pääsaaren, Havaijin, alueelta. Se on paikallisten pyhää aluetta, jolla Pele-jumala asustaa ja mellastaa, joten käyttäydy sen mukaisesti. Alueella sijaitsee viisi tulivuorta, joista Mauna Loa, Kilauea ja Hualalai ovat aktiivisia, ja Mauna Kea nukkuu koiranunta. Vain Kohala, saaren vanhin tulivuori, lienee pysyvästi sammunut. Tulivuoripuistossa pääset kulkemaan jopa seitsemällä eri kasvillisuusvyöhykkeellä, ja jopa 90 % saaren lajeista tavataan vain siellä. Niistä esimerkiksi nene on uhanalainen, ja sitä suojellaan. Upeimpiin kokemuksiin lukeutuu kuuman laavan katselun lisäksi ainutlaatuista laavatunnelia pitkin taivaltaminen.

Kalaupapan historiallinen alue, Molokai-saarella, kertoo elävää tarinaa saaren leprasiirtolan historiasta. Vuosien 1866 ja 1969 välillä pohjoiselle alueelle eristettiin Havaijin lepraa eli Hansenin tautia sairastavat. Kulje Kalawao-kylän kujilla päästen itse leprapotilaiden tunnemaailmaan ja jos olet onnekas, voit tavata alueella edelleen asustavia muutamia lepraa sairastavia. Kylässä 1800-luvulla toimineet isä Damien ja äiti Marianne julistettiin kuolemansa jälkeen pyhimyksiksi. Alueelle pääsee vain lentäen, patikoimalla, muulilla tai veneellä, ja mukana on oltava erillislupa.

Waimea-kanjoni, Kauai-saarella, on saanut lempinimen ”Tyynenmeren Grand Canyon”. Yli 22 kilometrin pituinen, 1,6 kilometrin levyinen ja reilun kilometrin syvyinen kanjoni tarjoaa huipullaan sijaitsevalta näköalapaikalta uskomattomat maisemat ja sen alueella risteilevät polut kuljettavat sinut taianomaisiin paikkoihin Waialealean vuorilla ja kanjonin uurtaman Waimea-joen rannoilla.

Napalin rannikko, Kauai-saaren pohjoisosassa, tarjoaa samalla kertaa niin vihreänä kumpuilevia vuorenrinteitä, silmän kantamattomiin siintävää Tyyntämerta ja uljaita vesiputouksia, joiden vesi syöksyy voimalla alla oleviin pieniin laaksoihin. Sinnikkäimmät pääsevät sinne noin 15 kilometrin vaativan patikoinnin jälkeen ja laiskemmat voivat ihailla maisemia helikopterin tai veneen kyydistä.

USS Arizonan muistomerkki on Oahu-saarella olevan Honolulun sydämessä sijaitsevan Pearl Harbourin satamassa upotetun taistelualuksen ja sen mukana kuolleiden 1 102 sotilaan muistomerkki. Uponneen aluksen yläpuolelle siltamaisesti rakennettu 56-metrinen muistomerkki valmistui vuonna 1962 ja tarjoaa tietoa vuoden 1941 japanilaishyökkäyksestä sekä kaikkien menehtyneiden nimet muistolaatassa. Voit itsekin hiljentyä muistomerkin lattiassa olevan aukon kohdalla, jonka alla näkyvät USS Arizonan hylyn jäänteet.

 


Kommentit

Havaijin parhaat nähtävyydet — 2 kommenttia

  1. Olisipa tämä sivusto ja kyseinen artikkeli olleet olemassa jo 20 vuotta sitten, jolloin lomailin Havaijilla. Silloin lomailin kahdella saarella, Mauilla ja Kauailla. Lento kuitenkin laskeutui Honoluluun, joten tuo USS Arizona tuli nähtyä, edes rannalta käsin. Mauin saarella ihastuin valasretkellä kohtaamaamme ryhävalaaseen, vaikkei se halunnutkaan tulla kosketusetäisyydelle. Kauailla taas tekivät vaikutuksen sen mahtavat vuoret ja rauhallisempi miljöö, metsässä kasvoi mangoja, joita poimittiin joukolla. Tuolla Waimea-kanjonillakin meitä käytettiin, ja se oli henkeäsalpaavan kaunis.

  2. Tuli tuossa 6.8 eli Hiroshiman vuosipäivänä taas mieleen oma Havaijin matkani ja kyseisten kohteiden ”yhteinen ” historia. Toinen maailmansotahan sai uskomattoman käänteen, kun japanilaiset itsemurhalentäjät upottivat USS Arizonan Honolulun edustalla ja tappoivat suuren joukon amerikkalaisia sotilaita. Omalle maalleen kohdistunutta iskua Amerikka ei tietysti voinut katsoa läpi sormien, ja seurauksen tunnemmekin kaikki: Hiroshima ja sitten myös Nagasaki saivat tuntea jenkkien vihat niskassaan ydinpommin muodossa. Osa USS Arizonaa on museona, mutta eipä siellä pahemmin ketään muistuteta Hiroshiman tai Nagasakin kohtalosta, vaikka Havaiji ja kyseiset kaupungit toisiinsa kytkeytyvätkin.

Vastaa käyttäjälle Kerttu Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>