Havaijin suosituimmat saaret

Havaiji-saari (Big Island eli ”Suuri saari”) ylpeilee niin osavaltion tulivuoriluonnonpuistolla että siihen kuuluvilla viidellä tulivuorellaan. Niistä maailman aktiivisin Kilauea ja Mauna Loa eivät nuku koskaan, ja maailman korkein vuori (merenpohjasta mitattuna) Mauna Keakin torkkuu koiranunta. Vain Kohala on vetäytynyt pysyvästi eläkkeelle. Samaisella saarella kiivastuneet paikalliset tappoivat James Cookin. Havaiji-saaren suurimmat keskukset ovat Hilo ja Kailua-Kona, ja se on maailman johtava makademia-pähkinöiden ja orkideoitten tuottaja, eivätkä kahvi, papaija ja inkiväärikään ole vieraita.  Saaren erikoisin ranta on Punaluun musta hiekkaranta, jolla saat varoa polttamatta jalkapohjiasi. Siellä voit myös bongata suojellun Havaijin vihermerikilpikonnan pesimispuuhissa, mutta niitä ei saa häiritä.

Oahu (lempinimeltään ”Kokoontumispaikka”) puolestaan on asutuin ja suosituin saari, jolla sijaitsevat pääkaupunki Honolulu ja sen kuuluisa Waikiki-ranta ja Pearl Harbourin surullinen USS Arizona -muistomerkki. Waikiki on lainelautailun synnyinpaikka ja sen aaltoja saavutaan kesyttämään kaukaakin. Sama koskee pohjoisen North Shore -aluetta, jossa järjestetään talvella maailman arvostetuimmat alan kisat, The Vans Triple Crown of Surfing. Oahun kiinalaiskortteli vilkkaine iltarientoineen on tutkimisen arvoinen, samoin Honolulun historiallinen keskusta, josta mainittakoon entisten Havaijin kuninkaallisten Iolani-palatsi.

Maui (”Laaksojen saari”) on saarista toiseksi suurin ja sillä sijaitsee yli 3 kilometriä korkea torkkuva Haleakala-tulivuori, sekä saarten entisen pääkaupungin ja valaanpyynnin Lahaina. Tänään Lahaina on sykkivä taiteen ja shoppailun keskus, joka on säilyttänyt myös historiallisia kortteleitaan. Mauin rannikolla järjestetään parhaat ryhävalaiden ihailun risteilyt, sillä Lahainan edustan lahdensuu on valaiden kulkureitillä. Haleakalan rinteillä pääset nuuhkimaan rikintuoksuista ilmaa ja patikoimaan kuumaiseman keskellä.

Kauai (eli ”Puutarhasaari”) tarjoaa luonnonihmeitä, kuten Wailua-joen, silmän kantamattomiin ulottuvan Waimean kanjonin ja Napalin uljaan mutta villin rantaviivan. Waialeale-vuoren alue on maailman sateisinta ja siten rehevintä. Havaijin vanhin saari onkin etenkin romanttista ja rauhallista ympäristöä etsivien mieleen. Kauain maisemissa on kuvattu mm. Jurassic Park -elokuva (osat 1 ja 4), King Kong (1976), Lilo & Stich sekä The Descendants (2011). Saarella törmää myös edelleen hedelmä- ja kahviplantaaseihin. Kauain kaupungeista suurimmat ovat Lihue, Kapaa, sekä Waimea.

Molokai (”Ystävällinen saari”) on saarista edelleen luonnollisin, sillä sen kehitys jäi muista saarisisarista jälkeen siellä sijainneen leprasiirtolan vuoksi (lue ”ansiosta”). Koe sen taianomaiset pikkurannat ja Kalaupapan historiallinen alue, jolla pääset tutustumaan leprapotilaiden oloihin ja opit enemmän sairaudesta. Kaunakakain satamakaupungissa voit herkutella taatusti tuoreella kalalla ja Halawa-laaksossa voit seikkailla metsän seassa, hiljentyä paikallisten pyhillä temppeleillä, tai vilvoitella kauniiden vesiputousten alla. Niistä tunnetuin on yli 80-metrinen Mooula, jonka lammessa kuulemma asustaa moo-lisko (jolta tuleekin pyytää lupa ennen lampeen astumista!)

Lanai (Yksityinen saari”) on tänään luksushotellien kotimaastoa, ja aikoinaan Dole-perheen omistaman saaren maailman suurimmat ananasviljelykset ovat saaneet väistyä niiden tieltä. Vieraile sinäkin kuumaisemaa muistuttavassa Jumalten puutarhassa, Keahiakawelossa, tai seikkaile nelivedolla Lanain rehevässä maastossa. Hulopoe-lahden vedet ovat suojeltuja ja värikkäiden kalojen asuttamia, siksi ne ovatkin sukeltajien ja snorklaajien suosiossa. Samainen lahti on valittu aikoinaan Amerikan kauneimmaksi. Lanain Kaiolohia-rannalle ja sen tuntumaan haaksirikkoutuneet laivat ovat nekin retken arvoiset.


Kommentit

Havaijin suosituimmat saaret — 3 kommenttia

  1. Itse kävin kolmisen vuotta sitten Havaijilla, ja kahden viikon lomalla majoituin kahdella eri saarella ja kävin päiväretkellä vielä kolmannella. Mauilla pääsin maaliskuussa ryhävalaita katsomaan, Kauailla taas rehevässä viidakossa rämpimään ja leikkaamaan mangoja suoraan puusta. Molokailla tuli surullinen olo entisen leprasiirtolan alueella, kun kuunteli siellä eläneiden elämästä ja näki omin silmin, millaisissa oloissa elivät. Rakastuin saariin valtavasti, vaikka ne ovatkin jo pitkälti muuttuneet ”jenkkiläksi” nekin. Vastaavaa luonnon kauneutta ei kuitenkaan monestakaan paikkaa löydä.

  2. Olen aikoinani lomaillut useammallakin Havaijin saarella, ja päädyin siihen johtopäätökseen, että yhden matkan aikana kannattaa valita ohjelmistoon ainakin kaksi tai kolme saarta. Esimerkiksi viikon viettäminen pääsaarella -josta löytyy puuhaa ja viihdettä roppakaupalla – sitten vaikka viikko Kauaiin uskomattomissa maisemissa – siellä löytyy elämää muttei se kuitenkaan ole liian vilkas – ja lopuksi vaikka viikko Lanain tai Molokain hiljaisessa tunnelmassa – niiden luonto tarjoaa oivat mahdollisuudet viidakkoretkeilyyn ja akkujen täyttämiseen ennen kotiinpaluuta.

  3. Kauailla olen ollut kahtee nkertaan ja kummallakin matkalla majoituin Westin Kauaii -hotellissa. Hieman tyyriinpuoleinen oli mutta tarjosi aivan uskomattomat lomapuitteet, tunsin itseni ihan miljonääriksi! Hotellin tiloissa on esimerkiksi suuri sisälampi joutsenineen, pianobaari, suuria lepoalueita sohvineen ja kiinalaisine posliinivaaseineen (korkeutta jopa 1,5 metriä), oma golfkenttä, vihkikappeli, laguuni, yksi Havaijin suurimmista uima-altaista, joka on kukan muotoinen jne. Menu uskomaton, lähellä myös tavallisia ravintoloita, joihin pääsee parissa minuutissa jalkaisin. Hotelli järjestää myös kiertoajeluita saaren eri osiin, esim. mangometsään ja huikeille vuorille.

Vastaa käyttäjälle Molokaille Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>